Ainutkertainen Sami Saari äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Sielukas elämäkerta pienestä, kiharapäisestä pojasta, josta kasvoi sointu soinnulta yksi Suomen tunnetuimmista artisteista. Nuori Sami Saari lähtee ystävänsä Aki Sirkesalon vanavedessä Helsinkiin luomaan uraa muusikkona. Elämään astuu uusia ystäviä ja muusikoita - sekä kauniita naisia. Aktiivinen ja herkästi rakastuva mies vie kyydissään vauhdikkaalle keikkareissulle halki Suomen. Sami kertoo elämänsä iloista, ihmissuhteista, onnistumisista ja syvistäkin murheen karikoista. Musiikki on koko ajan läsnä. Samin tarina käy läpi koko Suomi-soulin nousun, kulta-ajan, laskun ja nykyhetken. Kuka tutut laulut on tehnyt, mitä tarinoita niiden takana on? Millaista Suomessa on tehdä soulmusiikkia, kun täkäläiseen sielunmaisemaan tuntuu istuvan melankolisempi musiikki? Kuulemme matkalaukullisen muistoja Samin elämää koskettaneilta ihmisiltä, bändikavereilta ja musiikkialan tunnetuilta henkilöiltä. Sami Saari on tehnyt musiikkia vuodesta 1975, julkaissut kahdeksan sooloalbumia sekä esiintynyt useiden artistien kanssa. Tällä hetkellä hän tekee aktiivisesti musiikkia Jazzpojat-orkesterinsa kanssa. Laura Parkko (s. 1978) on kouvolalainen päätoimittaja ja viestinnän ammattilainen, jonka elämään musiikki on kuulunut jo lapsesta asti.
Ainutkertainen Sami Saari on Biographies-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Laura Parkko. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Ainutkertainen Sami Saari-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaLaura Parkko
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523822306