Bob Marley: Mies, musiikki & mystiikka äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Mies, joka lauloi Jamaikan ja reggaen maailmankartalle. Tarina ystävyydestä ja rakkaudesta, johdatuksesta ja petturuudesta, vaarallisesta elämästä, uskon ja musiikin voimasta sekä väkivallasta rauhanapostolin ympärillä. Bob Marley oli kolmannen maailman ensimmäinen megatähti ja 70-luvun vastakulttuurin ikoni. Hän oli myös rastamies, naistenmies, liikemies, perheenisä, bändijohtaja, kapinoitsija, raamatuntutkija ja mystikko. Häntä rakastettiin ja ihailtiin – mutta myös vihattiin. Vuonna 1976 Marley joutui murhayrityksen kohteeksi ja kantoi tapauksen aiheuttamaa traumaa loppuelämänsä ajan. Bob Marley – Mies, musiikki & mystiikka kertoo Marleysta niin taiteilijana, ihmisenä kuin legendana. Se esittelee Bob Marleyn koko tuotannon ja vie lukijan Marleyn ja The Wailers -yhtyeen kiertueille ympäri maailman. Kirja selvittää myös Jamaikalla syntyneen rastakultin osuutta Marleyn elämässä ja Marleyn vaikutusta reggaemusiikin kehitykseen. Kari Kosmos oli jyväskyläläinen kirjailija, muusikko ja kulttuuripersoona. Bob Marleyn elämäkerran lisäksi hän kirjoitti matkakirjan Natty Congo Bongo – Juurijuttuja Jamaikalta, tietokirjan Mielen aika – Psykedeelisen kulttuurin historia ja visio sekä runokokoelmat Marlon Brando ajaa moottoripyörällä ja Maailma!
Bob Marley: Mies, musiikki & mystiikka on Biographies-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Kari Kosmos. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Bob Marley: Mies, musiikki & mystiikka-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaKari Kosmos
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523622128