Eruption – Eddie van Halenin tarina äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Jumalaisen kitaristin risainen elämä Eddie Van Halenin huikean taidonnäytteen Eruptionin mukaan nimetty teos on ensimmäinen täysimittainen elämäkerta tästä kitaravirtuoosista. Eddie Van Halenia(1955–2020) pidetään Jimi Hendrixin ja Chuck Berryn ohella yhtenä sähkökitaransoiton merkittävimmistä uranuurtajista. Yhdessä veljensä Alexin kanssa perustama Van Halen -yhtye on yli 80 miljoonan myydyn levyn myötä yksi hard rockin historian menestyneimmistä kokoonpanoista. Van Halen syntyi Amsterdamissa saksofonisti-isän ja Indonesiasta kotoisin olevan äidin perheeseen. 1960-luvun alussa Van Halenit muuttivat Pasadenaan Kaliforniaan paremman elannon toivossa. Uusi alku vieraassa maassa ei kuitenkaan ollut helppo Eddielle ja hänen isoveljellensä Alexille. Niinpä he uppoutuivat musiikkiin ja alkoivat pianon soiton ohella opetella myös rumpujen ja kitaran soittoa. Vuonna 1972 he perustivat yhtyeen, jonka musiikki oli tyylillisesti aivan uutta ja josta tuli 1980-luvun kalifornialaisen rockmusiikin ruumiillistuma. Englantilaisen musiikkitoimittajan Paul Branniganin Eruption on ensimmäinen täysimittainen elämäkerta Van Halenista. Kirjassa hän kuvaa Eddie Van Halenin musiikillista kehitystä ja menestystarinaa, mutta myös tämän epävarmuutta, alkoholismia, vaikeaa suhdetta bändinsä laulajaan David Lee Rothiin, avioeroa ja taistelua syöpää vastaan. Paul Brannigan on entinen Kerrang!-musiikkilehden toimittaja. Hän on kirjoittanut aiemmin mm. kirjan This is a Call: Dave Grohlin elämä ja teot sekä kirjan Syntymä Metallica kuolema yhdessä Ian Winwoodin kanssa.
Eruption – Eddie van Halenin tarina on Biographies-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Paul Brannigan. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Eruption – Eddie van Halenin tarina-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaPaul Brannigan
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523765757