Jussi Halla-aho – Elämäkerta äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on koko julkisen elämänsä ajan herättänyt voimakkaita tunteita. Vankkumattomien kannattajiensa ansiosta hän on kerännyt ennätysmäisiä äänisaaliita useissa vaaleissa. Vuoden 2024 presidentinvaaleissa häntä äänesti 615 802 suomalaista eli jokseenkin joka viides uurnilla käynyt. Samaan aikaan poliittisen kentän toisella laidalla on Halla-ahon mielipiteitä kohtaan tunnettu jopa suoranaista kauhua. Tässä ensimmäisessä Halla-ahosta kirjoitetussa auktorisoidussa elämäkertateoksessa avataan puhemiehen polkua Tampereen Peltolammin lähiökodista intoutuneeksi kielentutkijaksi, purevan satiiriseksi mielipidevaikuttajaksi ja lopulta yhdeksi maan johtavista poliitikoista, jonka rooli oli tärkeä ulkopolitiikan johdossa silloin, kun Suomen kelkka kansan kannustamana käännettiin samalle uralle muiden länsimaiden kanssa Venäjän hyökätessä kohti Kiovaa, Halla-aholle tuttua kaupunkia. Elämäntaival on ollut täynnä odottamattomia käänteitä. Niitä kuvataan kirjassa Halla-ahon omaan kertomukseen, lähipiirin haastatteluihin sekä laajaan lähdeaineistoon perustuen. Teoksessa avataan muun muassa aikanaan piiloon jätetyt syyt siihen, miksi Halla-aho luopui tavoittelemasta perussuomalaisen puolueen puheenjohtajuutta vuonna 2021, vaikka olisi tullut suurella varmuudella valituksi. Kohutun tiedotteen sisältö julkaistaan tässä kirjassa, kuusi vuotta etuajassa.
Jussi Halla-aho – Elämäkerta on Biographies-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Markku Heikkilä. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Jussi Halla-aho – Elämäkerta-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaMarkku Heikkilä
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789524161459