Matalassa virrassa äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Ismo Karhusta tuli erämies hieman vahingossa. Hän syntyi Valkeisenkankaalle, enemmän tai vähemmän keskelle metsää. Jo pikkupoikana Karhu oppi kalastamaan viereisellä Valkeisenjärvellä. Myös metsässä samoilu tuli tutuksi. Kun sukulaiset huomasivat pojan nauttivan kalastuksesta, häntä ryhdyttiin kuljettamaan yhä kauemmas kalavesille. Myöhemmin Ismo Karhu alkoi myös metsästää. Aikuisena hän pyrki siirtämään oppinsa eteenpäin jälkikasvulleen. Matalassa virrassa kuvaa erään suomalaisen miehen luontosuhdetta – kuinka hänestä kasvoi luontoa arvostava erämies. Sagan ympäristökirjat ovat monipuolisia puheenvuoroja ilmastosta, ympäristöstä ja luonnosta. Ismo Karhu (s. 1954) on maa-ja metsätaloustieteiden kandidaatti sekä metsänhoitaja. Hän on julkaissut kaksi luontoa käsittelevää kirjaa, Tammukkapuro (1997) ja Matalassa virrassa (2004).
Matalassa virrassa on Biographies-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Ismo Karhu. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Matalassa virrassa-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaIsmo Karhu
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9788728212462