Raul Reiman: Iskelmäsanoittajan elämä äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Tummat silmät, ruskea tukka, Titanic, Olen suomalainen... Kaikki Reimanin kynästä. Kunnianhimoinen Raul Reiman sävelsi ja sanoitti itsensä suomalaiseen iskelmähistoriaan mutta ei halunnut olla esillä. Raul Reiman (1950–1987) oli ristiriitaisuuksien ihminen, joka pyrki samaan aikaan toteuttamaan kuuliaisesti muiden toiveet ja ilmaisemaan lauluillaan itseään. Laulut tunnetaan, mutta ei miestä niiden takana. Reiman sanoitti paljon käännösiskelmiä, eikä mikään työ ollut hänelle liian vähäpätöinen. Omia polkujaan kulkenut Reiman halusi rocktähdeksi ja Amerikan listaykköseksi. Ankara työtahti ja riittämättömyyden tunteen ja kunnianhimon välinen taistelu koituivat hänen kohtalokseen. Aikansa tuotteliaimman tekstittäjän elämä päättyi 36-vuotiaana. Siihen mennessä hän oli ehtinyt kirjoittaa lähes 1 300 sanoitusta ja noin 200 sävellystä. Teos kertoo Reimanin tarinan, johon kuului iloja ja suruja ja valtavan työmäärän lisäksi myös nuoruuden seikkailuja ja tavallista perhe-elämää. Juha-Matti Tammela (s. 1982) on tieto- ja oppikirjailija, sanoittaja ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän on perehtynyt Raul Reimanin elämään yli 20 vuotta ja tehnyt lisensiaatintyönsä Reimanin sanoituksista. Antti Luukkanen (s. 1975) on pitkän linjan musiikkitoimittaja. Soundi-lehden palveluksessa hän toimi yli 25 vuotta. Aiemmin häneltä on ilmestynyt yhdessä Laura Haaralan kanssa teos Aki Sirkesalo – Musiikki soi (2022).
Raul Reiman: Iskelmäsanoittajan elämä on Biographies-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Antti Luukkanen,Juha-Matti Tammela. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Raul Reiman: Iskelmäsanoittajan elämä-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaAntti Luukkanen,Juha-Matti Tammela
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789520463410