Suominaiset maailmalla äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Miten suomalaisnaiset onnistuvat yhdistämään uran, perheen ja kaksi kotimaata? Monet naiset haaveilevat urasta ja elämästä ulkomailla. Usein rohkeus irtiottoon syntyy vasta silloin, kun uskaltaa pyristellä pois suomalaisen yhteiskunnan naisiin kohdistuvista odotuksista. Toisaalla suomalaisuus on upea voimavara, jonka kannattamana on maailmalla hienoa ponnistaa. Kirjassa 15 eri suomalaisnaista kertoo avoimesti onnistumisistaan, pettymyksistään ja arkielämästään ulkomailla. Henkilökuvat inspiroivat lukijaa miettimään, mitä on onnellisuus, menestys ja naiseus. Tarinansa kertovat mm. Kiira Korpi, Tiia Vanhatapio, Laura Saarikoski ja Lotta Nieminen.
Suominaiset maailmalla on Biographies-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Eeva Sallinen Simard,Essi Kivitie. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Suominaiset maailmalla-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaEeva Sallinen Simard,Essi Kivitie
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789511413325