Aku Ankka ja lentävä kalakukko äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Seikkailu Savon sydämessä! Nostalgisesti kuvitetussa satukirjassa oma Ankka-taitelijamme Kari Korhonen tuo Aku Ankan Suomeen bongaamaan lentävää kalakukkoa. Aku Ankka on ryhtynyt lintubongariksi, mutta aina kun hän äkkää harvinaisen tipun, Sudenpennut ovat ehtineet hänen edelleen. Kun uusia lajeja ei tunnu löytyvän, Aku turvautuu mielikuvitukseensa ja maalaa erikoisimman siivekkään, minkä suinkin keksii: lentävän kalakukon! Akun hämmästyksesi Sudenpennut lähtevät kauas pohjolaan etsimään kyseistä harvinaisuutta, ja tuota pikaa Akunkin tie vie Suomeen ja suureen seikkailuun! Kari Korhonen (s. 1973) on espoolainen sarjakuvataiteilija, joka on tehnyt merkittävän uran Disneyn parissa sekä kuvittajana että käsikirjoittajana. Hänen kädenjälkeään on päästy ihailemaan Aku Ankka -lehdessä kansainvälisesti jo kolmen vuosikymmenen ajan, ja hänet tunnetaan esimerkiksi Klondiken-päiväkirjoista, joissa matkataan Roope Ankan menneisyyteen, sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tekemistään Aku Ankka ja Suomi -sarjakuvistaan. Kari Korhonen on todellinen Disney-tuntija, jolta löytyy kokoelmistaan monenlaisia Disney-aarteita. Korhonen on voittanut Suomen sarjakuvaseuran myöntämän Puupäähattu-palkinnon vuonna 2015, ja hän on piirtänyt myös mm. Angry Birds -sarjakuvia.
Aku Ankka ja lentävä kalakukko on Children-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Disney,Kari Korhonen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Aku Ankka ja lentävä kalakukko-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaDisney,Kari Korhonen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789520473211