Angry Birds: Stella ottaa hatkat äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Fiilikset ovat korkealla, kun Stellan bändillä on ihan mahtava keikka. Mutta seuraavana päivänä Stella huomaa, että muut linnut käyttäytyvät tosi oudosti. Ihan kuin he yrittäisivät salata häneltä jotain… Stellahan ei sellaista siedä, joten hän pakkaa laukkunsa ja lähtee lätkimään. Se kuitenkin osoittautuu virheeksi, koska yhtäkkiä Stella löytää itsensä suuresta pinteestä ja tarvitsee ystäviään enemmän kuin koskaan. Riemastuttava tarina kertoo luottamuksesta ja ystävien tärkeydestä. Willow, Poppy, Dahlia ja Luca ovat Angry Birdseistä tutun Stellan parhaita ystäviä, jotka asuvat Stellan kanssa omalla paratiisisaarellaan. Angry Birds Stellan päiväkirjat -sarjassa jokainen näistä värikkäistä lintupersoonallisuuksista pääsee vuorollaan ääneen ja kertoo oman hulvattoman tarinansa.
Angry Birds: Stella ottaa hatkat on Children-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Paula Noronen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Angry Birds: Stella ottaa hatkat-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaPaula Noronen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789152155462