Siirry suoraan sisältöön
Lilli ja villi koiranpentu äänikirjan kansikuva
✓ 50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Lilli ja villi koiranpentu äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Juha Mäntylä,Kristiina Mäkimattila
🎧 Äänikirjan kesto:
Children
Kuuntele ilmaiseksi! →

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Eskarivuoden aikana Lilli oppi pyöräilemään. Jännittävä eskari oli ohitse nopeasti ja siirtyminen ensimmäiselle luokalle oli edessä. Lillin perhe on myös pohtinut koiran ottamista ja se tuleekin hyvin nopeasti ajankohtaiseksi heti syksyn alkaessa. Koiranpennun tulemista oli kuitenkin odotettava niin kauan, että pentu oli luovutusiässä ja se aika tuntuu yllättävän pitkältä. Lopulta kun marraskuu koittaa, tulee se suuri päivä, perhe lähtee hakemaan koiranpentua kotiin. Koira saa nimekseen Sulo ja muutaman rauhallisen tutustumispäivän jälkeen niin Lilli kuin muu perhe huomaa, että kyseessä on hieman villimpi koiranpentu. Lillin elämä villin koiranpennun kanssa on alkanut.

Lilli ja villi koiranpentu on Children-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Juha Mäntylä,Kristiina Mäkimattila. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Lilli ja villi koiranpentu-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

✓
50 päivän ilmainen kokeilu
✓
Ei sitoutumisaikaa
✓
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi! →

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Juha Mäntylä,Kristiina Mäkimattila
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789527598764