Siirry suoraan sisältöön
Unilehmän kesäkertomus äänikirjan kansikuva
✓ 50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Unilehmän kesäkertomus äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Kristiina Mäkimattila,Merja Mäki
🎧 Äänikirjan kesto:
Children
Kuuntele ilmaiseksi! →

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Unilehmä saa sisaren, kun Eino alkaa maalata. Hurja Sisko johdattaa Einon kesäseikkailuihin Jäätelöpuistoon, hiekkalaivaan ja kauhujunaan. Silloin tylsyys Einon kesälomalla päättyy, eikä poika enää ehdi kuunnella Unilehmän iltalauluja. Unilehmästä sisar ei sittenkään ole pelkästään hyvä asia. Lopulta painajaisetkin päättyvät, kun keskenään erilaiset sisarukset löytävät tavan toimia yhdessä. Merja Mäen Unilehmän kesäkertomus on jatkoa kirjoille Unilehmän joulutarina (2017) sekä Unilehmän kevätkirja (2020). Unilehmä-satuja on julkaistu myös kokoelmassa Kuu-koo-kuukeli ja muita vuodenaikasatuja (2014). Kuvituksen on tehnyt Kristiina Mäkimattila.

Unilehmän kesäkertomus on Children-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Kristiina Mäkimattila,Merja Mäki. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Unilehmän kesäkertomus-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

✓
50 päivän ilmainen kokeilu
✓
Ei sitoutumisaikaa
✓
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi! →

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Kristiina Mäkimattila,Merja Mäki
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789527500910