Viisikko pelastaa salaisuuden äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Viisikko valloittaa taas! Paulilla on taas kerran aihetta raivostumiseen. Hänen Peter-isänsä on päättänyt tehdä huippusalaisia tutkimuksiaan Kirrin-saarella, jota Pauli pitää omanaan. Ja juuri kun Viisikolla alkaa pääsiäisloma! Kaiken lisäksi isä haluaa Tim-koiran turvakseen saarelle, mutta käskee lapsia pysymään poissa. Viisikko vaatii häntä kuitenkin viestittämään valomerkein, että kaikki on hyvin. Eräänä iltana Pauli ei erotakaan kaukoputkellaan Timiä. Yön hiljaisuudessa hän soutaa salaa yksin saarelle. Sinne on ilmestynyt kutsumaton vieras, ja Viisikko huomaa jälleen olevansa keskellä jännittävää seikkailua. Viisikko pelastaa salaisuuden on ikimuistoisen Viisikko-sarjan kuudes seikkailu.
Viisikko pelastaa salaisuuden on Children-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Enid Blyton. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Viisikko pelastaa salaisuuden-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaEnid Blyton
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789520410483