Dyynin lapset äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Monumentaalinen scifisaaga saa jatkoa. Dyynin lapset oli 1970-luvun tieteiskirjallisuuden suurtapahtuma. Nyt ensi kertaa suomeksi ilmestyvä, kauan odotettu klassikkoteos on edelleen ajankohtainen, enteellinen ja genrensä huippua. Yhdeksän vuotta sitten keisari Paul Atreides katosi Arrakisin autiomaahan. Hän jätti jälkeensä vastasyntyneet lapsensa Leton ja Ghaniman. Kaksosilla on perintönään isänsä ennusnäyt ihmiskunnan kohtalosta. Maailmankaikkeutta hallitsee Atreidesin suvun nimissä kaksosten täti Alia, mutta hänen valtaansa uhkaavat niin poliittinen juonittelu kuin hänen oman perimänsä kahleet. Monikerroksinen Dyyni-sarja syventyy ympäristötuhoon, kulttuurien yhteentörmäyksiin, uskonnolliseen ääriajatteluun ja tyrannihallintoihin. Isojen muutosten keskellä häilyy kysymys siitä, kuinka suuri tai pieni voi yksi ihminen olla. Frank Herbert (1920–1986) oli tieteiskirjallisuuden suurimpia uranuurtajia. Hänen pääteoksenaan pidetään Dyyni-sarjaa, josta on aiemmin suomennettu Dyyni sekä Dyynin messias. Scifimonumentti Dyyni on myös nähty kahdesti valkokankaalla: ensin David Lynchin ja nyttemmin Denis Villeneuven sovituksena. Uusimman elokuvan jatko-osa saapuu elokuvateattereihin helmikuussa 2024. Myös Dyynin lapsista on tehty minisarja Frank Herbert’s Children of Dune (2003).
Dyynin lapset on Classics-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Frank Herbert. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Dyynin lapset-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaFrank Herbert
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789510499672