1793 äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Rujonkaunis romaani 1700-luvun lopun Tukholman pimeästä puolesta. Niklas Natt och Dagin historiallisen trillerisarjan avaus on sävyiltään yhtä tumma kuin aikakausi, jota hän kuvaa, mutta rumuudesta kasvaa myös kauneutta. 1793 on viihdyttävä ja rikas romaani. Kuningas Kustaa III on ollut jo vuoden poissa päiviltä, ja Ruotsi on paroni Reuterholmin rautaisessa otteessa. Sodassa vammautuneet miehet toimivat epävirallisina siveyspoliiseina kaupungissa, jossa prostituutio, rikollisuus ja väkivalta rehottavat. Ruotsinsalmen taistelussa vasemman kätensä kyynärpäästä alaspäin menettänyt Mickel Cardell on yksi siveyttä valvovista. Palkkansa viinassa nauttiva Cardell hälytetään katsomaan ruumista, joka on vailla raajoja, silmiä ja kieltä. Murhaa selvittämään tarvitaan vielä keuhkotaudin riivaama lainoppinut Cecil Winge. Vuoden 1793 Tukholma on korruptoitunut, sairas ja likainen. Ja tulossa on vielä historiallisen ankara talvi. Näistä lähtökohdista Natt och Dag maalaa ajankuvaltaan täyteläisen freskon, jonka neljä kertojanääntä määrittävät vuodenaikojen väripaletin. Niklas Natt och Dag (s. 1979) kuuluu Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun. Kun Natt och Dag ei lue tai kirjoita, hänellä on tapana soittaa kitaraa, mandoliinia, viulua tai japanilaista bambuhuilua, shakuhachia. Hän asuu Tukholmassa vaimonsa ja pariskunnan kahden lapsen kanssa. Ruotsin Dekkariakatemia palkitsi 1793:n vuoden 2017 parhaana esikoisteoksena. ”Yksi vahvimmista esikoisteoksista pitkään aikaan. Niklas Natt och Dag kulkee tiellä, jota kukaan muu ei ole ennen käynyt eikä kyse ole pelkästään ainutlaatuisuudesta, vaan teos on myös mielettömän vaikuttava, koskettava ja jännittävä.” - Jens Lapidus ”Vahva suositus. Huomattavan hyvä romaani. Ensinnäkin se kuvaa aiheensa hyvin taitavasti ja toisekseen, se on erittäin hyvin kirjoitettu.” - Leif GW Persson
1793 on Crime-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Niklas Natt och Dag. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita 1793-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaNiklas Natt och Dag
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789510438275