Yksi hyvää, toinen pahaa äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Alina Mänty sukeltaa jälleen ihmismielen syvyyksiin Kaveriporukka kokoontuu juhlimaan yhdistettyjä nelikymppisiä ja tupaantuliaisia syrjäiselle vanhalle kyläkoululle. Kaikki vanhasta porukasta ovat tavalla tai toisella elämän kolhimia ja jokaisella on omat murheensa. Kosteiden juhlien jälkeen yksi kaveruksista ei kuitenkaan enää koskaan palaa kotiin. Ilta päättyy henkirikokseen. Mutta kuka on syyllinen? Ylikonstaapeli Alina Mänty palaa sairauslomalta ottaakseen vastuulleen kiperän tutkinnan. Alinan intuitio sanoo, että surmaaja löytyy kaveriporukan sisältä. Kaikki kuitenkin vakuuttavat syyttömyyttään, eikä teolle tunnu löytyvän minkäänlaista motiivia. Myös Alinan henkilökohtainen elämä on murroksessa ja hän pohtii perheen mukanaan tuomaa vastuuta. Kykeneekö ihminen mihin vain suojellakseen itseään ja lapsiaan? Yksi hyvää toinen pahaa on seitsemäs osa Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvassa dekkarisarjassa, jonka päähenkilönä on älykäs ja kovahermoinen rikosylikonstaapeli Alina Mänty. Tuula T. Matintupa on tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut uransa aikana lukuisia romaaneja ja dekkareiden ohella myös nuortenkirjallisuutta ja fantasiaromaanin. Matintupa asuu Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla.
Yksi hyvää, toinen pahaa on Crime-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Tuula T. Matintupa. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Yksi hyvää, toinen pahaa-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaTuula T. Matintupa
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789178299058