Yksinäinen susi äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Hengästyttävä ja hermoja koetteleva trilleri suositulta ruotsalaidekkaristilta Rikosprofiloija Althea Molin on työskennellyt viimeiset viisi vuotta FBI:n asiantuntijana Yhdysvalloissa. Hän on vierailulla Tukholmassa, kun Vanhan kaupungin Saksalaisessa kirkossa räjähtää pommi kesken jumalanpalveluksen. Kolme henkilöä repeytyy kappaleiksi ja kuolee välittömästi. Yksi heistä on pappi. Vain muutamia päiviä myöhemmin räjähtää uudestaan, tällä kertaa Aadolf Fredrikin kirkossa. Althea Molinia pyydetään avustamaan tapausten tutkinnassa. Pian Althea kuitenkin löytää itsensä keskeltä poliisin ja turvallisuuspoliisin Säpon välienselvittelyä samaan aikaan kun pommit jysähtelevät ja paniikki leviää Tukholmassa. Yksinäinen susi on kiihkeällä tahdilla etenevä psykologinen trilleri, jota on vaikea laskea käsistään. Se on kolmas, itsenäinen osa Veronica Sjöstrandin jännityssarjassa, joka kertoo omalaatuisesta ja periksiantamattomasta rikosprofiloija Althea Molinista. Sarjassa on ilmestynyt aikaisemmin osat Kuolleet enkelit sekä Sisäpiiri. Veronica Sjöstrand on Ruotsin Solnassa asuva kirjailija ja HR-konsultti, jonka kirjailijanura lähti nousukiitoon erityisesti äänikirjojen myötä. Althea Molin -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo vuosina 2008 ja 2009 ja olivat sittemmin unohtuneet, kunnes ne julkaistiin uudelleen äänikirjoina vuonna 2019 ja nousivat heti Ruotsin kuunnelluimpien dekkareiden joukkoon.
Yksinäinen susi on Crime-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Veronica Sjöstrand. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Yksinäinen susi-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaVeronica Sjöstrand
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789180003100