Viisas sijoittaja: Tunne itsesi ja osakemarkkinat äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Suositun sijoitusblogistin odotettu esikoisteos. Suomen luetuinta yksityishenkilön sijoitusblogia Omavaraisuushaastetta yli seitsemän vuotta kirjoittanut Esa Juntunen antaa kirjassaan eväät parempaan sijoitusmenestykseen. Viisas sijoittaja -kirja kertoo henkilökohtaisten ja universaalien tarinoiden ja esimerkkien keinoin, kuinka osakesijoittajana on mahdollista menestyä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, kunhan tuntee osakemarkkinoiden lainalaisuudet. Mitä voimme oppia siitä, että pörssi on ainoa paikka maailmassa, jossa ihmiset juoksevat ulos alennusmyyntien alkaessa ja sisään alennusmyyntien loppuessa? Entä miksi osingot aiheuttavat sijoitusmenestystä haittaavaa riippuvuutta sijoittajissa? Kirjoittaja laittaa myös itsensä likoon ja kertoo paitsi onnistumisistaan sijoittajana myös tekemistään virheistä ja niistä saamistaan opeista. Samalla teos osoittaa, että sijoittajan tärkein kyky ei ole äly, vaan tunneäly. Viisas sijoittaja tunnistaa omat virheensä ja puutteensa ja pystyy oppimaan niistä. Samalla hän kontrolloi vain niitä asioita, joita pystyy – ja menestyy näin sijoittajana. Esa Juntunen on 31-vuotias kauppatieteiden maisteri, joka aloitti sijoittamisen keskellä syvintä vuoden 2007 finanssikriisiä. Hänen Omavaraisuushaaste-sijoitusbloginsa on tunnettu erityisesti listautumisantianalyyseistaan sekä persoonallisista henkilökohtaisen talouden teksteistään, jotka ovat inspiroineet kymmeniä tuhansia suomalaisia säästämään ja sijoittamaan. Päivätöikseen hän on toiminut jo pitkään IT:n ja liiketoiminnan välissä vakuutusalalla.
Viisas sijoittaja: Tunne itsesi ja osakemarkkinat on Economy & Business-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Esa Juntunen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Viisas sijoittaja: Tunne itsesi ja osakemarkkinat-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaEsa Juntunen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789520446734