Kuninkaan perintö äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Kuninkaan kummitus, rakkautta maanpaossa ja raskauttavia kirjeitä Väkijoukko vaatii kuninkaan murhaajaa käsiinsä – alkaa armoton ajojahti muiden vallankumouslaisten paljastamiseksi. Gustaviana Elisabet vierailee miehensä, entisen kapteenin ja nykyisen salamurhaajan, sellissä viimeisen kerran ennen julkista mestausta. Naisseikkailuista tunnetun Kaarle-herttuan avoin liitto nuoren näyttelijättären kanssa syöksee surevan kuningashuoneen skandaalin äärelle. Valtaneuvosto painostaa sijaishallitsijaksi noussutta herttuaa palaamaan takaisin kotiin, loukatun Hedvig Elisabet Charlottan luokse. Elostelun loppua sekä valtionasioiden pariin palaamista toivoo salaa myös vallanhimoinen Reuterholm. Uskotonta herttuaa piinaavat öisin lisäksi painajaiset kuningasvainajasta sekä väärästä testamentista. Elämänsä salatieteille omistanut Reuterholm ehdottaa lopulta kuningasvainaan hengen manausta, ja vastahakoinen herttua suostuu tapaamiseen vapaamuurarien päämajalla. Samaan aikaan nuori Kustaa Aadolf ei voi lainkaan ymmärtää, miksi hän toisaalta koko ajan haluaisi katsella hovineito Magdaleenaa ja toisaalta kammoaa häntä. Kruununperillinen ei aavistakaan, että hänen heräävää miehisyyttään aiotaan häikäilemättä käyttää hyväksi. Kaunis Magdaleena Rudenschöld tuntee oman viehätysvoimansa, ja tulevan kuninkaan varaan hän on laskenut paljon. Kuninkaan perintö on Kustavilaisen sarjan väkevätunnelmainen päätösosa, joka vie 1700-luvulle henkevien kustaavien, poliittisten uhkien ja Suomen itsenäistymispyrkimysten aikakaudelle. Sarjan ylhäisessä henkilögalleriassa esiintyvät niin Katariina Suuri kuin monet Ruotsi-Suomen mahtimiehet. Tuotteliaan kirjailijanuran tehneen Pohjolan-Pirhosen (1925–1984) historialliset tarinat ovat täynnä menneen ajan lumoa, jännittäviä juonenkäänteitä ja hurmaavia henkilöhahmoja.
Kuninkaan perintö on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Ursula Pohjolan-Pirhonen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Kuninkaan perintö-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaUrsula Pohjolan-Pirhonen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9788702385168