Lang äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
""Tiesin jo silloin että jotain hirveää oli tapahtunut, aavistelin jopa mitä. Epäilykseni vahvistuivat nähtyäni Langin kaulalla vereksiä punaisia jälkiä, joita hän yritti piilotella takinkauluksensa suojiin. Sanoin Langille että olipa hän tehnyt rakkaudesta tai vihasta mitä hyvänsä, hän saisi vastata siitä itse. Kehotin häntä ajamaan suoraa päätä Pasilan poliisitalolle tunnustamaan. Lang pudisti päätään ja purskahti itkuun."" Sinä keväänä Lang, menestyvä talk shown vetäjä, oli eronnut toisesta vaimostaan ja muutenkin hukkateillä. Hän oli päättänyt viettää kesän Helsingissä. Eräässä Ison Roobertinkadun pizzapaikassa Langin ja nuoren naisen välille sukeutuu erikoinen keskustelu. Nainen tulee Langin luokse yöksi ja ilmoittaa nukkuvansa sohvalla. Aamulla hän on häipynyt, eikä Lang tiedä naisesta kuin etunimen. Mutta Saritasta tulee Langille pakkomielle. Vaikka varoittavat ennusmerkit ovat ilmassa alusta pitäen, Lang on sokea niille.
Lang on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Kjell Westö. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Lang-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaKjell Westö
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789511368533