Siirry suoraan sisältöön
Metsolat – Tie kotiin äänikirjan kansikuva
✓ 50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Metsolat – Tie kotiin äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Carl Mesterton,Curt Ulfstedt,Miisa Lindén
🎧 Äänikirjan kesto:
Fiction
Kuuntele ilmaiseksi! →

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Metsolat ovat täällä taas! Leppävaaran tilalla, Hoikan kylässä, asuvat Metsolat. Vanha isäntä ja emäntä Antti ja Annikki sekä heidän poikansa Erkki asuvat vielä kotitilalla. Erkin sisarukset sen sijaan ovat hajaantuneet ympäri Suomea ja Ruotsiinkin asti. Leppävaaran tilan tulevaisuus on ajankohtainen aihe, sillä Antti ja Annikki ovat jo iäkkäitä, ja lapset haluaisivat tehdä tilalle kuka mitäkin. Jotain on kuitenkin päätettävä, sillä Antti saa sydänkohtauksen, eikä hän enää saa rasittaa itseään tilan töillä. Mutta kuka Leppävaaran sitten ottaa hoitoonsa? Metsolat on rakastettu suomalainen draamasarja, jota esitettiin alun perin 1993–1995. Kuvitteelliseen kainuulaiseen Hoikan kuntaan sijoittuva sarja seuraa Metsoloiden perhettä, jonka kohtalot osuivat lähelle suomalaisten katsojien sydämiä. Metsoloiden monipuolinen henkilögalleria tuo esiin eri-ikäisten ihmisten kokemuksen maaseudusta, rakkaudesta ja velvollisuuksista ja kuvaa aidolla tavalla yhden perheen kohtaloita. Kirjasarjan kirjoittajatiimi koostuu myös Metsolat-televisiosarjaa käsikirjoittaneista suomalaisen tv-alan ammattilaisista.

Metsolat – Tie kotiin on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Carl Mesterton,Curt Ulfstedt,Miisa Lindén. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Metsolat – Tie kotiin-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

✓
50 päivän ilmainen kokeilu
✓
Ei sitoutumisaikaa
✓
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi! →

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Carl Mesterton,Curt Ulfstedt,Miisa Lindén
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9788727060170