Mielensäpahoittajan Suomi: 100 tavallista vuotta äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Sata itsenäisen Suomen vuotta, sata Mielensäpahoittajan tarinaa. Yksi suuri kertomus. Kansakunta loikkasi suolta sushibaariin hetkessä eikä haittaa, vaikka toinen saapas on suossa yhä. Mielensäpahoittajan silmin näemme maatalousvaltaisen ja kännykkävaltaisen Suomen, miesvaltaisen ja naisvaltaisen, ainakin kohtalaisen. Suomen, jonka kivuliaassa syntymässä jääkärit hiihtivät Saksaan ja nykyisyydessä pakolaiset kävelivät Suomeen. Molempien kestävyyttä Mielensäpahoittaja arvostaa suuresti. Tuomas Kyrön tavallinen suurteos päästää lukijan ensimmäistä kertaa myös nimihenkilön lapsuuteen ja nuoruuteen. Miksi pojasta, joka syntyi samaan saunaan, johon hänen isänsä kuoli, tuli Mielensäpahoittaja? Kuinka Mielensäpahoittaja kohtasi Emännän? Miksi Mielensäpahoittaja ei pidä Kekkosesta? Miksi Mielensäpahoittaja jäi maaseudulle, kun kaikki muut lähtivät sieltä 1970-luvulla pois? Suurten tapahtumien keskellä kulkevat yksilön haaveet, toiveet ja pettymykset. Sadan vuoden, yhden kirjan aikana kyynel nousee lukijan silmään, naurusta ja liikutuksesta. ""Lapset eivät kuole syntymäänsä. Peruna ei lopu kellarista eikä kaupasta. Taloissa on kaksinkertaiset akkunat. Likat pääsevät kouluun, lättähatut saavat korvauksensa vaikka jättävät koulut kesken. Vaatteita ei paikata, uusi ostetaan rikkinäisen tilalle. Hampaat paikataan. Maailma pyörii auringon ympäri, ihminen pyörii tanssilattian ympäri. Muistakaa kuinka on ollut ja tietäkää, että se mitä tehdään huomenna on aina tärkeämpää kuin se mitä tehtiin eilen."" Mielensäpahoittaja, perunafilosofi, Suuri Suhteellistaja. Tuomas Kyrö (1974) on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa sekä piirtänyt ja tuottanut sarja- ja pilakuvia.
Mielensäpahoittajan Suomi: 100 tavallista vuotta on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Tuomas Kyrö. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Mielensäpahoittajan Suomi: 100 tavallista vuotta-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaTuomas Kyrö
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789510424360