Näkymättömyysviitta äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Tarina epäonnesta, kohtalosta ja huippuluokan äänentoistosta Kirjan päähenkilö on eronnut, lapseton ja köyhä mies Pekingissä – kaupungissa, jossa kaikki haluavat menestyä. Hän haikailee ex-vaimonsa perään ja majailee siskonsa omistamassa asunnossa, jonka haljenneesta seinästä pohjoistuuli puhaltaa sisään. Hän tienaa niukan elantonsa rakentamalla huippulaatuisia vahvistimia rikkaille asiakkaille, joita ei voi sietää sen enempää kuin itseäänkään. Eräänä päivänä salaperäinen asiakas tilaa häneltä ”maailman korkealaatuisimman äänentoistojärjestelmän” eikä hinnalla ole väliä – liikoja ei kuitenkaan kannata kysellä. Hetken vaikuttaa siltä, että kaikki saattaa sittenkin kääntyä päähenkilön elämässä parhain päin. Hirtehinen ja aavistuksen surrealistinen Näkymättömyysviitta on yksi viime vuosien ainutlaatuisimmista kiinalaisista kaunokirjallisista teoksista. Ge Fei (oikealta nimeltään Liu Yong) on yksi Kiinan lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä nykykirjailijoista. Näkymättömyysviitta on Ge Fein kunnianosoitus Pekingille, klassiselle musiikille ja huippuluokan äänentoistolle. ”Älyä, sosiaalista kommentaaria ja emotionaalista syvyyttä.” – Kirkus
Näkymättömyysviitta on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Ge Fei. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Näkymättömyysviitta-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaGe Fei
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523643147