Oli myös onnellisia kuukausia äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Lopulta tulee aika päästää irti – ja toivoa, että molemmat jäävät siitä huolimatta henkiin. Tositapahtumiin perustuva romaani äidistä, joka yrittää pelastaa päihdekierteeseen päätyneen poikansa. Rankka tarina, josta ei puutu rakkautta eikä toivoa. Jose oli valloittava mutta vaativa lapsi, mutta myös herkkä ja empaattinen. Kouluikään mennessä Josella diagnosoitiin adhd. Josen äiti Anu päätti tehdä kaikkensa, jotta pojan elämä helpottuisi ja normalisoituisi. Mutta Josen elämä ei helpottunut. Kun Jose kärsi, äiti kärsi. Tarinaan mahtuu myös valoisia aikoja. Parikymppisenä Jose ryhdistäytyi, kuntoutui ja sai silmiinsä takaisin tutun pilkkeen. Mutta juuri, kun kaikki oli paremmin, tapahtui jotakin, mitä oli pelätty. Oli myös onnellisia kuukausia muistuttaa siitä, miten herkästi päihderiippuvaisen läheinen voi sairastua läheisriippuvuuteen. Katariina Hakaniemi (s. 1968) on toimittaja, terapeutti ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Hakaniemi on julkaissut kaksi avioeroaiheista haastattelukirjaa, Tahdoin (2015) ja Kaksi kotia (2016), elämäntaitoja käsittelevän tietokirjan Suora lähetys (2019) sekä kirjeromaanin Piti vielä sanoa (2021) yhdessä Jukka Behmin kanssa.
Oli myös onnellisia kuukausia on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Katariina Hakaniemi. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Oli myös onnellisia kuukausia-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaKatariina Hakaniemi
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523824652