Opetuslapsi äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Marian tähänastinen elämä kiertyy kolmen päivän aikana vyyhdiksi, jonka purkaminen ja selvittäminen ajaa hänet hylätylle huoltoasemalle, entiselle työpaikalleen. Mukaansa hän sieppaa kolme ihmistä, joilta vaatii synnintunnustusta. Poliisin Karhuryhmä piirittää aseman. Kolmen päivän aikana Maria tekee tilit selviksi tavalla, joka pakottaa myös lukijan miettimään elämän tarkoitusta, keskiluokkaisen elämäntyylin ongelmia ja omaa osaansa yhden aikakauden viimeisellä kielekkeellä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta Hotakaisen esikoiskirjan ilmestymisestä. Juhlavuoden kunniaksi hän julkaisee romaanin, joka ei katso taakse, vaan kohti.
Opetuslapsi on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Kari Hotakainen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Opetuslapsi-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaKari Hotakainen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523881242