Sano että haluat äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Vangitseva kuvaus parisuhteesta puolison kaikennielevän työtoveruuden varjossa ""Minä tiesin, minne hän oli kaipaamassa, ja annoin hänen mennä."" Kun Laura, psykologi, tutustui Jimiin, tällä ei ollut kunnianhimoa eikä luottotietoja, vain ihmeellinen suu. Ja rikkinäinen menneisyys. Nyt miehen intohimo suuntautuu työhön. Ravintolan keittiössä Jimi työskentelee kuin tanssisi tai saalistaisi. Työtoverista tulee sydänystävä, Essi ja Jimi kertovat toisilleen kipeimmätkin salaisuutensa. Poikkeava reitti kesäöisellä kotimatkalla johtaa Essin seikkailuihin, rasvaisiin baareihin, joissa pyörii epämääräistä joukkoa. Kun Essi katoaa, Laura joutuu miettimään suhdettaan ihmiseen, joka ei merkitse hänelle mitään, mutta puolisolle liikaa. Psykologin koulutuksesta ei ole apua, kun oma aviomies on mennä päästään sekaisin - toisen naisen tähden.
Sano että haluat on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Pirjo Hassinen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Sano että haluat-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaPirjo Hassinen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789511254515