Suomalainen kärsäkirja äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Sirkustallissa Keravalla kärsä edellä syntyvä norsuvauva tuskin arvaa kasvavansa romaanihenkilöksi. Mutta Emilia-elefantissa on ainesta. Puolivuotiaana se jo osaa heiluttaa Suomen lippua! Sitten EU puuttuu peliin ja kieltää sirkusnorsut. Emilian emäntä Lucia Lucander vie norsunsa itärajan taa, Moskovan suureen sirkukseen ja Siperiaan, jossa se oppii ripaskaa. Täysikasvuinen Emilia (säkäkorkeus 3 m, paino 3,6 tonnia) emäntineen palaa Suomeen, jossa toteutuu pahanenteinen asumismuoto: norsu lasitehtaassa! Mutta norsu viihtyy ja ahmii ruokaa kuin viemäriputki. Lucia solmii lämpimän ihmissuhteen suurtilan omistaja-Paavoon, jonka rehuvarastot ovat ehtymättömät. Silti koittaa aika, jolloin elefantin olisi päästävä omiensa pariin. Norsusatulassa keinahdellen Lucia ja Paavo ratsastavat Satakunnasta halki eteläisen Suomen kohti Saimaan kanavaa, joka avaa portit maailmalle, Afrikkaan asti. Matkalla Emilia ui lahnaverkkoihin, käy lihakaupassa, humaltuu, vetää niittokonetta ja romuttaa bussin. Pariskunnan suhde muhii hyvin, samoin Lemin särä. Eläimellistä vaellustarinaa juoksuttava Arto Paasilinna avaa mainion näkökulman suomalaiseen elämänmenoon, ryydittäen sitä EU-kiemuroilla ja eläinaktivisteilla. Ja kaiken yllä paistaa huumorin armas aurinko.
Suomalainen kärsäkirja on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Arto Paasilinna. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Suomalainen kärsäkirja-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaArto Paasilinna
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789510437261