Syntien kummun naiset äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Omaääninen, valloittava romaani luovuudesta, seksistä ja vähemmistöstressistä. Elokuvaohjaaja Suvi West huomaa tehneensä kustannussopimuksen tietokirjasta, joka käsittelee vahvoja saamelaisnaisia ja saamelaista mytologiaa, saamelaisten erityistä luontoyhteyttä ja sen sellaista. Kirjahankkeella on jo apurahakin, onhan kyseessä Hyvin Tärkeä Aihe. Suvi palaa kotiseuduilleen Saamenmaalle ja vetäytyy kirjoittamaan, vaikkei ole ollenkaan varma, miten tärkeä tietokirja kirjoitetaan. Onneksi mies hoitaa lapsen ja antaa kirjoitusrauhaa. Kirjoittamisen esteiksi muodostuvat paitsi omat nuoruusmuistot ja entiset poikaystävät, myös salaperäinen Tarinoiden kumpu, josta pukkaa Suvin mieleen aivan asiaankuulumattomia kertomuksia. Sitten on vielä holtiton Flow-Suvi, joka haluaa vain bilettää. Aika kuluu ja kustantaja alkaa kysellä käsikirjoituksen perään. Millaisen tarinan Suvi kertoo? Suvi Westin hauskassa, skarpissa ja kuvia kumartelemattomassa esikoisromaanissa kohdataan naisiin kohdistuvat odotukset, syntien taakka, häpeä, kadotettu ilo sekä oma itse. Lukijat saavat kohdata aivan uudenlaisen tähden kirjallisella kartalla: Suomen ja Saamenmaan Miranda Julyn.
Syntien kummun naiset on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Suvi West. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Syntien kummun naiset-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaSuvi West
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789515262059