Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Pjongjangissa on käynnissä puoluekokous, mitä ei voi olla huomaamatta kaupungin kaduilla. Eräs lapsi huutaa kauhusta, kun näkee Karl Marxin kuvan, sillä hän luulee Marxia korealaistaruston hirviöksi. Sillä sekunnilla koko perheen turvallinen elämä on ohi. Tieto lapsen reaktiosta kiirii eteenpäin, ja pian perheen kotiovelta kuuluu vaativa koputus – puolueen virkamies on saapunut vierailulle.Syytös on realistinen pohjoiskorealainen novellikokoelma, joka ajoittuu 1990-luvulle ja kuvaa erityisesti Kim Jong-Ilin kautta. Se on silmät avaava kuvaus tavallisten ihmisten – miesten ja naisten, lasten ja aikuisten – elämästä suljetussa yhteiskunnassa, jonka arjesta ei juuri tiedetä. Ahdistava mutta toiveikas kirja ihmisyydestä, joka pitää pintansa hirveimmissäkin olosuhteissa.Syytös on ensimmäinen Pohjois-Korean ulkopuolella julkaistu teos, jonka kirjoittaja yhä asuu maassa. Siksi kirjailija käyttää pseodonyymiä BANDI, Tulikärpänen (s. 1950). Käsikirjoituksen salakuljetti Etelä-Koreaan Bandin sukulainen. Kirjaa on verrattu Aleksandr Solženitsynin teoksiin, sen oikeudet on myyty 15 maahan, ja se on ollut menestys Etelä-Koreassa ja Ranskassa.
Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Bandi. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaBandi
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789515241306