Vierailla poluilla, oudoilla ovilla äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Eeppinen ja väkevä romaani pienistä, tavallisista ihmisistä sodan koettelemuksissa. Kuin linnut pesästään ovat Suontaan pienen kylän asukkaat hajonneet evakkoon eri puolille Suomea. Jotkut heistä ovat joutuneet ymmärtäväisten ihmisten keskuuteen, joihinkin suhtaudutaan suorastaan vihamielisesti. Huoli ja hätä rintamalla olevista rakkaista kalvaa mieltä. Sota tekee sairauden tutuksi, tuska on kaikkialla. Eteenpäin on kuitenkin jaksettava. Sitten tulee rauha ja kaiken voi jo nähdä hiukan selvemmin. Hitaasti, mutta varmasti kurkoittaa ihminen jälleen kohti elämää. Laila Hirvisaaren rakastettu Kannas-sarja seuraa Suontaan kylän elämää aina sotien jälkeiseen aikaan saakka.
Vierailla poluilla, oudoilla ovilla on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Laila Hirvisaari. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Vierailla poluilla, oudoilla ovilla-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaLaila Hirvisaari
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789511466741