Vierus verta täynnä äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Anu Kaipaisen 20. teos kertoo lääkintätalosta talvisodassa Raatteen rintamalla. Romaanissa on tyylitellyn balladin sävyjä, runollisuutta ja elämysvoimaista kohtalonhetkien kuvausta. Se on kunnianosoitus lotille, mutta myös myötäelävä kertomus sotilaista ja hätäisesti kodeistaan evakkotielle joutuneista rajaseudun ihmisistä. Anna ja Juhani Malinen ovat opettajia syrjäkylän koulussa Suomussalmella. Pohjanmaalta lähtöisin oleva Anna on tuonut lotta-aatteen Kainuuseen miehensä kotiseudulle. Kun talvisota alkaa, Anna leikkaa kuparinhohtoisen tukkansa, pukeutuu lottapukuunsa ja ilmoittautuu palvelukseen. Lääkintälottana Anna antaa ensiapua haavoittuneille ja valmistaa kaatuneita viimeiselle kotimatkalle tietämättä, että odottaa jo toista lasta. Juhanista, veren näkemistäkin aina kammoksuneesta reservivänrikistä, tulee miestensä arvostama taistelija Raatteen rintaman etulinjassa. Hän ei edes kääntynyt kotoa lähtiessään katsomaan taakseen, poika Petri muistelee vielä isoäidilleen evakossa Pohjanmaalla. Kun uhmakkaan pelottomana ja intomielisenä lottatehtävänsä aloittanut Anna joutuu näkemään sodan vaatimat kalliit uhrit ja oppii pelkäämään rakkaittensa puolesta, hän kypsyy samalla myös ymmärtämän rauhan aatetta uudella tavalla. Teos on ilmestynyt alun perin vuonna 1995. Anu Kaipainen (1933–2009) oli kirjailija, jonka tuotannon päätemoja ovat muun muassa luonnonsuojelu, rauha, naisasia ja yhteiskunta. Kaipaisen romaanien keskeisenä ideana on ollut historiallinen verrannollisuus tai käsitys myyttien ajattomuudesta.
Vierus verta täynnä on Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Anu Kaipainen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Vierus verta täynnä-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaAnu Kaipainen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789510469859