1918: Kuinka vallankumous levisi Suomeen äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Vakiintuneita käsityksiä ravisteleva kuvaus vuodesta 1918 – mitä todella tapahtui? Vuosi 1918 on Suomen historian kipukohta. Tragedian syitä hahmotetaan usein Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian luoman kuvan pohjalta. Näin sodasta piirtyy kuitenkin vino ja suorastaan väärä kuva. Sodat ja vallankumoukset ovat aina saaneet alkunsa suotuisissa oloissa voimakkaiden tai heikkojen johtajien päätöksin. Suomessakin kapinan syttyminen edellytti maailmansodan lopun olosuhteita, Venäjän vallankumouksellisten yllytystä ja oppineita harhaanjohtajia. Risto Volanen ja Lasse Lehtinen ovat kirjoittaneet kihelmöivän ja laajaan lähdeaineiston perustuvan kuvauksen siitä, mitä tapahtui todella.
1918: Kuinka vallankumous levisi Suomeen on History-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Lasse Lehtinen,Risto Volanen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita 1918: Kuinka vallankumous levisi Suomeen-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaLasse Lehtinen,Risto Volanen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789511326434