Ei tule vaivatta vapaus: Suomi 1870–1920 äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Mitä Suomessa tapahtui ennen vuoden 1917 itsenäistymistä? Kun Suomessa elettiin 1800-luvun loppua, kuuluimme virallisesti Venäjän keisarikuntaan. Teollistuminen oli vahvaa, ja onnekkaimmat onnistuivat luomaan omaisuuksia perustamalla esimerkiksi sahoja. Myös kaupungistuminen oli jo käynnissä, ja esimerkiksi Helsingin Sörnäisiin saapui asukkaita eri puolilta maata. Suomen kieli vakiinnutti asemaansa, vaikka poliittinen ja taloudellinen eliitti puhui edelleen ruotsia ja venäjää. Veijo Meren Ei tule vaivatta vapaus: Suomi 1870–1920 on jännittävä katsaus Suomen itsenäisyyttä edeltäviin vuosikymmeniin. Kirjassa käydään politiikan lisäksi läpi esimerkiksi suomalaisten asuinoloja ja teollistumista. Miten Suomesta tuli Suomi? Veijo Meren huikea kirjasarja tutustuttaa lukijan Suomen historiaan, aina kivikaudesta lähtien. Veijo Meri (1928–2015) on arvostetuimpia suomalaisia nykykirjailijoita. Hänen tunnetuimpia romaanejaan ovat muun muassa Manillaköysi (1957) ja Peiliin piirretty nainen (1963).
Ei tule vaivatta vapaus: Suomi 1870–1920 on History-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Veijo Meri. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Ei tule vaivatta vapaus: Suomi 1870–1920-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaVeijo Meri
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9788728452349