Siirry suoraan sisältöön
Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut äänikirjan kansikuva
✓ 50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Atso Haapanen
🎧 Äänikirjan kesto:
History
Kuuntele ilmaiseksi! →

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Atso Haapasen teos raportoi kansalaissodan alusta ja lopusta, vaiheista, jotka usein unohtuvat kansalaissodasta kertovassa kirjallisuudessa. Vaikka vasta itsenäistyneen Suomen kohtalo ratkaistiinkin lopulta Etelä- ja Itä-Suomen kaupunkien taisteluissa, olisi valkoisten voitto pitkittynyt ja sota saanut kenties aivan toisen luonteen ilman Pohjois-Suomen haltuun saamista. Mikäli esimerkiksi Oulu ja Raahe olisivat olleet punakaartien hallinnassa - ja ehkä vielä vahvistettuna paikkakunnilla majailleilla lukuisilla venäläisillä sotilailla - olisivat Pohjanmaan valkoisten joukot jääneet pohjoisessa ja etelässä olevien punakaartilaisten väliin. Lisäksi Tornion ja Kemin valtaaminen mahdollisti yhteydet Ruotsiin ja sitä kautta tarvittaessa muualle Eurooppaan. Pohjois-Suomen valtaaminen oli valkoisille moraalisesti ja taistelutahtoa nostattavana seikkana aivan keskeinen asia. Pohjoisten alueiden haltuunotto antoi valkoisille uskoa voittaa etelän kaupunkeihin linnoittautuneet punakaartilaiset omin voimin, ilman Saksan tukea. Lisäksi Pohjois-Suomen kaupungeissa olleilta venäläisiltä saatu sotasaalis toi hallituksen joukoille tervetulleen aseavun. Kirjan toinen osa kertoo Viipurin taistelusta, jonka myötä sodan historiallinen ympyrä sulkeutuu. Viipuri oli erittäin merkittävä kaupunki, sillä sen kautta kulkivat rautatiekuljetukset Pietarista Suomeen. Vaikka Tampere ja lähes muu osa Suomea oli jo valkoisten hallinnassa, taistelivat punaiset Viipurissa henkensä edestä. Valkoiset eivät saaneet kaupunkia helpolla. Vaikka Viipurin taistelun jälkeen sotaa käytiin vielä itärajalla, oli Viipurin menetys punaisille lopullinen isku, joka varmisti sodan lopputuloksen.

Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut on History-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Atso Haapanen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

✓
50 päivän ilmainen kokeilu
✓
Ei sitoutumisaikaa
✓
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi! →

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Atso Haapanen
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789523126619