Suomen historia: Maa ja kansa kautta aikojen äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Pentti Virrankosken Suomen historia kertoo maamme vaiheista yli 10 000 vuoden ajalta, esihistoriasta 2010-luvulle. Satojen tutkijoiden työhön nojautuen tekijä luo kokonaiskuvan aiheestaan seuraten eri elämänalueiden kehitystä. Teos tuo havainnollisesti esiin Suomen historian keskeiset piirteet niin politiikan, kulttuurin kuin taloudenkin alalta. Suurten linjojen ohella kirja valottaa myös arjen historiaa, elintapojen ja henkisen kulttuurin muutoksia sekä yksittäisen ihmisen kokemuksia. Virrankoski kertoo suomalaisten tarinan mukaansatempaavasti. Teos toimii yhtä lailla yliopistollisena oppikirjana kuin joka kodin historian perus- ja hakuteoksena.
Suomen historia: Maa ja kansa kautta aikojen on History-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Pentti Virrankoski. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Suomen historia: Maa ja kansa kautta aikojen-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaPentti Virrankoski
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789522227287