Suomen kuningattaret: Hovielämän ja valtaliittojen vuosisadat äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Tuontimorsiamia ja valtapolitiikkaa. Suomen kuningattarien kiehtovat tarinat. Pähkinäsaaren rauhasta itsenäistymiseen asti Suomi oli osa monarkiaa. Ahmittava historiateos vie hoveihin ja kertoo mukaansatempaavasti kuningattariemme ja keisarinnojemme elämästä valtapeleineen ja tragedioineen. Samalla lukija oppii paljon keskiajan ja renessanssin ihmisen osasta. Aatelisnaiset tulivat Ruotsin ja Venäjän hoveihin eri puolilta Eurooppaa nuorina, ja moni tutustui puolisoonsa vasta häissään. Osa heistä halusi valtaa, toiset rakkautta. He sietivät rakastajattaria, puolustivat omaisuuttaan ja hallitsivat valtakuntaansa lastensa puolesta. Kaikki heistä eivät eläneet onnellisina elämänsä loppuun asti.
Suomen kuningattaret: Hovielämän ja valtaliittojen vuosisadat on History-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Satu Jaatinen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Suomen kuningattaret: Hovielämän ja valtaliittojen vuosisadat-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaSatu Jaatinen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789511484066