Siirry suoraan sisältöön
Etunimikirja äänikirjan kansikuva
✓ 50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Etunimikirja äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Minna Saarelma-Paukkala
🎧 Äänikirjan kesto:
Language
Kuuntele ilmaiseksi! →

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Tunnetko 2000-luvulla syntyneen Siirin, Fransin tai Väinön? Viime vuosina moni suomalainen lapsi on saanut uusvanhan nimen sadan vuoden takaa. Nyt suosittuja ovat myös uudet kansainväliset nimet, kuten Erin, Isla, Luka tai Noel. Etunimikirja kertoo, miltä suomalaisten etunimet näyttävät tänä päivänä, ja kuinka omaperäistä tai kansainvälistä nimistömme on. Nimiä tarkastellaan niin väestötilastojen, kielitaustan kuin yhä nopeammin vaihtuvien nimitrendien näkökulmasta. Suomalaisten nimenanto on huomattavasti aiempaa yksilöllisempää: yhä useampi lapsi saa erikoisen, jopa vanhempien itse keksimän etunimen. Myös maahanmuuttajien nimet ovat monipuolistaneet suomalaista etunimistöä. Lapsen nimiä pohtiville vanhemmille sekä kaikille etunimistä kiinnostuneille suunnattu kirja avaa nimitrendien lisäksi maamme nimipäiväkulttuuria ja nimilakia.

Etunimikirja on Language-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Minna Saarelma-Paukkala. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Etunimikirja-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

✓
50 päivän ilmainen kokeilu
✓
Ei sitoutumisaikaa
✓
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi! →

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Minna Saarelma-Paukkala
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789522229571