104 kuuluisaa möläytystä äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Möläyttäjä sanoo epähuomiossa jotain, mitä ei olisi pitänyt sanoa. Esimerkiksi totuuden tai muuta täysin sopimatonta. 104 kuuluisaa möläytystä kokoaa viihtyisäksi paketiksi möläytyksiä Suomesta ja maailmalta, historian hämäristä 2000-luvun nettimaailmaan. Möläytykset ovat herättäneet suuttumusta, hilpeyttä ja toisinaan myötähäpeää. Niistä on seurannut hämmennystä, skandaaleja, vaalitappioita ja Berliinin muurin murtuminen. Hyvä möläytys saatetaan muistaa vielä sittenkin, kun kaikki muu möläyttäjästä on unohtunut. Aika monet möläytykset ovat sellaisia, että ne nykyään tiedetään täysin todeksi, mutta aikalaisilla on ollut sulattelemista. 104 kuuluisaa möläytystä tarjoaa kiinnostavan ja viihdyttävän lukutuokion. Se saattaa myös lohduttaa, kun seuraavan kerran innostut parin lasillisen jälkeen lausumaan mietteitäsi. Vesa Sisättö on Espoossa asuva kirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut mm. kirjat 101 yllättävää faktaa, 102 murrettua myyttiä ja 103 kummallista juttua.
104 kuuluisaa möläytystä on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Vesa Sisättö. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita 104 kuuluisaa möläytystä-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaVesa Sisättö
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523046085