Siirry suoraan sisältöön
Jos me tästä selvitään äänikirjan kansikuva
✓ 50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Jos me tästä selvitään äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Juuso Juutinen
🎧 Äänikirjan kesto:
Non-Fiction
Kuuntele ilmaiseksi! →

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Tarina pienen lapsen vakavasta sairaudesta ja siitä, miten menettämisen pelko sai isän kasvamaan ihmisenä. ""Istun poikani viereen ja otan häntä kädestä. Hän on silmin nähden väsynyt. Tunnen, kuinka pieni ja hento ote puristaa sormeani. Vilkaisen takana istuvaa puolisoani ja näen, kuinka poissa tolaltaan hän on. Yritämme pärjätä juuri saamamme tiedon kanssa. Sitä on mahdoton hyväksyä, mutta se on kuitenkin totuus."" Juuso Juutisen perheen elämä mullistui esikoispojan ollessa puolivuotias. Sitkeän flunssan takaa paljastui harvinainen, täydellisen immuunikadon aiheuttava geenimutaatio. Yhtäkkiä mikä tahansa bakteeri tai virus saattoi olla kohtalokas. Alkoi kilpajuoksu kuolemaa vastaan, kilpajuoksu, jonka aikana Juuson piti kohdata itsensä, jotta voisi olla parhaiten tukena lapselleen, puolisolleen ja itselleen. Jos me tästä selvitään kertoo kuolemanpelosta, syyllisyydentunteesta ja epävarmuudesta, vanhemmuuden mukanaan tuomasta vastuusta sekä elämän pienistä iloista. Mutta enemmän kuin mistään se kertoo pohjattomasta rakkaudesta. Juuso Juutinen on kaupallisen muodin pitkäaikainen ammattilainen, jonka vastuulla on muun muassa Vans-vaatemerkin brändi Suomessa. Juutisen esikoispojalla havaittiin puolivuotiaana harvinainen SCID-geenimutaatio, joka aiheuttaa täydellisen immuunikadon. Samasta geenimutaatiosta kertoo John Travoltan tähdittämä elokuva The Boy in the Plastic Bubble.

Jos me tästä selvitään on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Juuso Juutinen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Jos me tästä selvitään-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

✓
50 päivän ilmainen kokeilu
✓
Ei sitoutumisaikaa
✓
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi! →

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Juuso Juutinen
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789510493922