Kaakkois-Aasia: Talous, ympäristö ja yhteiskunta äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Kaakkois-Aasia tunnetaan rannoistaan ja sademetsistään mutta myös monista viime vuosikymmenien vakavimmista konflikteista. Usein unohtuu, että tämä Intian ja Kiinan väliin jäävä alue on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan lähes Euroopan kokoinen, ja sen taloudellinen ja kulttuurinen merkitys on alati vahvistumassa. Millaisia mahdollisuuksia maat tarjoavat esimerkiksi liiketoiminnalle ja kauppasuhteille? Kaakkois-Aasia on ensimmäinen suomenkielinen alueen nykykehitystä esittelevä teos. Se piirtää kuvan monikulttuurisesta ja poliittisesti kirjavasta mutta samalla dynaamisesta ja keskinäiseen yhteistyöhön pyrkivästä maailmankolkasta. Teoksessa perehdytään myös Suomen ja Kaakkois-Aasian välisen kaupan historiaan. Alueen taloudellista ja poliittista kehitystä käsitellään sekä liiketoiminnan että kansalaisjärjestöjen näkökulmasta. Onko mailla edellytyksiä edistää esimerkiksi ympäristönsuojelua ja vastuullista liiketoimintaa? Teos on tärkeää luettavaa paitsi Kaakkois-Aasiasta kiinnostuneille ja alueen maiden kanssa työskenteleville myös kaikille matkailijoille ja uteliaille maailmankansalaisille.
Kaakkois-Aasia: Talous, ympäristö ja yhteiskunta on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Erja Kettunen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Kaakkois-Aasia: Talous, ympäristö ja yhteiskunta-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaErja Kettunen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523455627