Siirry suoraan sisältöön
Kuoleman monet kasvot – Totuus oikeuslääkärin työstä äänikirjan kansikuva
50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Kuoleman monet kasvot – Totuus oikeuslääkärin työstä äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Ursula Vala
🎧 Äänikirjan kesto:
Non-Fiction
Kuuntele ilmaiseksi!

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Ruumiinavaus kuoleman syihin. ”Tuntui kuin olisin käynyt jossain todella syvällä pimeässä ja palannut taas elävien maahan”, kirjoittaa Vala ensimmäisistä kohtaamisistaan henkirikoksen uhrin kanssa. Sittemmin kuoleman kohtaamisesta on tullut hänelle arkipäivää. Kuoleman monet kasvot kuvaa oikeuslääkärin työn arkipäivää, kuolinsyitä ja ihmisruumiin kummallisuuksia. Oikeuslääkärin tärkein työtehtävä on vainajan kuolemansyyn selvittäminen. Työ alkaa, kun poliisilta tulee ruumiinavausmääräys. Näin käy silloin, kun poliisi epäilee esimerkiksi henkirikosta, tapaturmaa, myrkytystä tai itsemurhaa tai kuolinsyy on muuten epäselvä. Aina syy ei ole löydettävissä, ja välillä se yllättää kokeneenkin oikeuslääkärin. ”Yllätyn iloisesti, kun sairastunut läheinen toipuu sairaudesta riippumatta sairauden vaikeusasteesta. Olen nähnyt, miten ihminen voi kuolla mitättömien oireiden jälkeen.” - Ursula Vala, YLE Vala kuvaa kirjassaan taitavasti ja avoimesti oikeuslääkärin ammatin eri puolia sekä omaa kasvuaan ammattiin. Jotta voisi ymmärtää oikeuslääkärin työtä, on ymmärrettävä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Me kaikki kuolemme joskus - joten on hyvä tietää mikä meitä odottaa. Ursula Vala (s. 1961) on toiminut oikeuslääkinnän alalla yli neljännesvuosisadan ajan. Tällä hetkellä Vala toimii oikeuslääkärinä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Kuoleman monet kasvot on Valan esikoisteos.

Kuoleman monet kasvot – Totuus oikeuslääkärin työstä on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Ursula Vala. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Kuoleman monet kasvot – Totuus oikeuslääkärin työstä-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

50 päivän ilmainen kokeilu
Ei sitoutumisaikaa
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi!

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Ursula Vala
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789523519893