Siirry suoraan sisältöön
Laadullisen tutkimuksen ABC: Menetelmäopas opinnäytteen tekijälle äänikirjan kansikuva
50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Laadullisen tutkimuksen ABC: Menetelmäopas opinnäytteen tekijälle äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Juha T. Hakala
🎧 Äänikirjan kesto:
Non-Fiction
Kuuntele ilmaiseksi!

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Opinnäytetyötä suunnitellessaan korkeakouluopiskelija on usein uuden ja oudon äärellä. Mitä ihmettä sitä tutkisi - ja millaisin konstein? Tutkimukseen pitäisi soveltaa menetelmiä, joihin opastava kirjallisuus on usein vaikeaselkoista. Liikkeelle ei kuitenkaan tarvitse lähteä antiikin Kreikasta tai edes 1800-luvun mannermaisesta filosofiasta: Laadullisen tutkimuksen ABC johdattaa tavallisimpien laadullisten tutkimusmenetelmien saloihin tiiviisti ja ymmärrettävästi. Teoksessa esitellään kymmenkunta yleisintä laadullista tutkimusmenetelmää fenomenologisesta tutkimuksesta etnografiseen lähestymistapaan. Kunkin menetelmän kohdalla kerrotaan arkijärkisten esimerkkien avulla myös se, kuinka sitä käytännössä sovelletaan. Lisäksi teoksessa kuvataan tutkimusprosessin keskeiset karikot ja opetetaan kiertämään ne. Teos soveltuu niin yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujenkin opiskelijoille, joiden tarkoitus on tehdä opinnäytetyönään laadullinen tutkimus. Se on avuksi muillekin, esimerkiksi toiminnallisen opinnäytetyön tekijöille.

Laadullisen tutkimuksen ABC: Menetelmäopas opinnäytteen tekijälle on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Juha T. Hakala. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Laadullisen tutkimuksen ABC: Menetelmäopas opinnäytteen tekijälle-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

50 päivän ilmainen kokeilu
Ei sitoutumisaikaa
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi!

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Juha T. Hakala
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789523454613