Siirry suoraan sisältöön
Luonto ihmisen aikakaudella äänikirjan kansikuva
✓ 50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Luonto ihmisen aikakaudella äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Seppo Turunen
🎧 Äänikirjan kesto:
Non-Fiction
Kuuntele ilmaiseksi! →

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Ilmastonmuutos on tosiasia. Ihmiskunta on kuitenkin tehnyt jo paljon haittojen vähentämiseksi. Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen pohtii kirjassaan, millainen tulevaisuus ihmiskunnalla ja luonnolla on, ja tulee siihen lopputulokseen, että tulevaisuutemme on ainakin kohtuullinen. Ihminen itse voi paremmin kuin koskaan aiemmin. Väestön määrä lähestyy tasapainoa, ja olemme matkalla uusiutuvan energian maailmaan. Metsien pinta-ala on jälleen alkanut kasvaa, maatalouden ympäristöhaittoja on vähennetty, ja luonto on palaamassa asutuksen keskelle. Kaupungistuminen on muuttuvan planeetan keskeinen myönteinen muutos ihmisten ja luonnon kannalta. Sen ansiosta jäljellä olevalla luonnolla on elintilaa. Luonto ihmisen aikakaudella sisältää viisaita pohdintoja luonnon ja ihmisen vivahteikkaasta suhteesta.

Luonto ihmisen aikakaudella on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Seppo Turunen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Luonto ihmisen aikakaudella-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

✓
50 päivän ilmainen kokeilu
✓
Ei sitoutumisaikaa
✓
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi! →

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Seppo Turunen
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789523511248