Rakkaat eläimet, joita syömme äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Maailma ympärillämme muuttuu, mutta käsityksemme eläintuotannosta on jäänyt jumiin 1960-luvun maalaisromantiikkaan ja lapsuuden iltasatuihin. Ketkä vaikuttavat suomalaisten ruokailutottumuksiin ja päätökseen kuluttaa vuosi vuodelta enemmän lihaa? Rakkaat eläimet, joita syömme nostaa esille kiperiä kysymyksiä, joista ei haluta puhua ruokapöydässä. Kirjassa eläinlääkärit ja maatalousalan työntekijät paljastavat eläintilojen ja teurastamoiden laajamittaisia ongelmia, joista heitä on kielletty kertomasta. Silmiä avaavassa teoksessa vieraillaan paikoissa, joihin ei päästetä edes tutkijoita tai toimittajia. Tietokirjailijat Pavel Tahkovuori ja Benjamin Pitkänen etsivät Suomen johtavien asiantuntijoiden kanssa ratkaisuja ruoantuotannon vakavimpiin kriiseihin. Pala palalta kermaisen perunamuusin ja lihapullien takaa paljastuvat aikakautemme suurimmat haasteet: ilmaston lämpenemisen vuoksi kuivuvat pellot ja roihuavat metsäpalot, pandemiat ja kasvavat kansanterveysongelmat. Samaan aikaan yhä useammin ruoan äärellä herää kysymys: saako eläimiä syödä? Pavel Tahkovuori (KTK) on vastuullisuusasiantuntija, joka on siirtynyt lihanmainonnan parista tutkimaan eläintuotannon piilossa olevia ongelmia. Kauppakorkeakoulun kasvattina Tahkovuori on tiedonjanoinen tilastojen ystävä ja tarinallinen monilahjakkuus, jonka videot ovat keränneet miljoonia katselukertoja. Lapsuuden kesät lehmien ja vuohien kanssa viettäneen esikoiskirjailijan kiinnostuksen kohteena on eläinten, mukaan lukien ihmisten, aito ymmärrys. Benjamin Pitkänen (VTM) on yksi Suomen tunnetuimmista eläinoikeusvaikuttajista ja kysytty puhuja kouluissa, yliopistoissa ja yrityksissä. Hänen rohkeaa työtään tulevaisuuden ruokajärjestelmän edistämiseksi on käsitelty laajasti televisiossa, radiossa ja lehdissä. Pitkänen on vakuuttunut siitä, että maailman polttavimmat ja monimutkaisimmat ongelmat voidaan ratkaista vain yhteistyön avulla.
Rakkaat eläimet, joita syömme on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Benjamin Pitkänen,Pavel Tahkovuori. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Rakkaat eläimet, joita syömme-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaBenjamin Pitkänen,Pavel Tahkovuori
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523934948