Suomi on ruotsalainen äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Millainen Suomi olisi ilman Ruotsin aikaa? Olisiko se läntinen demokratia? Olisiko se luterilainen? Olisiko siitä tullut pohjoismainen hyvinvointivaltio? Olisiko koko Suomea olemassa?Herkullisia kysymyksiä, joihin on myöhäistä saada vastauksia. Ne kuitenkin auttavat tarkastelemaan, mitä kaikkea Suomi tänään on – Ruotsin vaikutuksesta.Suomalaiset olivat satojen vuosien ajan kruunun alamaisia, ja useat suomalaisen identiteetin keskeisistä symboleista, vaakunaleijonaa myöten, ovat peräisin tuolta ajalta. Ajanjakso opetti suomalaisille, että yhteisiin asioihin voi vaikuttaa perustuslaillisin keinoin. Ruotsin ajalla vedettiin myös raja Venäjää vastaan. Vaikka Suomen rinnakkainen valtiollinen taival Ruotsin kanssa päättyi vuonna 1809, ajatukset ja ideat ovat senkin jälkeen siirtyneet maidemme välillä esteittä.Monien suomalaisten on kuitenkin vaikea hyväksyä ruotsalaisuutta osaksi identiteettiään edes historiallisena ilmiönä. Syyt siihen ovat osin 1800-luvun suomalaiskansallisessa heräämisessä ja kielikiistassa.Nimestään huolimatta kirja ei kerro vain siitä, mikä Suomessa on Ruotsin vaikutusta, eikä varsinkaan väitä, että kaikki Suomessa olisi ruotsalaista. On tärkeää nähdä myös se, mikä meillä ei ole ruotsalaista tai miten Suomi mahdollisesti on vaikuttanut Ruotsiin. Kysymys voidaankin aiheellisesti esittää myös toisin päin: mitä Ruotsi olisi ilman Suomea?
Suomi on ruotsalainen on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Marjo Vilkko. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Suomi on ruotsalainen-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaMarjo Vilkko
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789515235299