Top 3 Pornotähdet äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Palveltuaan Yhdysvaltain armeijassa Saksassa John Holmes erikoistui käyttämään sinkoaan elokuvateollisuuden palveluksessa. Pitkästä ilosta koitui immuniteettikato, mutta maine ei katoa. Jenna Jameson kulautti itselleen viskipullosta sukunimien. Täyte tisseihin ja armoton työmoraali tulivat jostain ihan muualta. Edelläkävijä pornon viemisessä internetiin. Ristiriitainen hahmo, joka samaan aikaan kääntyi juutalaisuuteen ja kannatti Ku Klux Klanin aatteita. Ron Jeremy, tuo koominen patukka, jonka piti sängystä noustessaan varoa, ettei penis jää kantapäiden alle. Tehnyt uraa myös niissä elokuvissa, joissa on vaatteet päällä. Jeremyä saa myös rommina.
Top 3 Pornotähdet on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Juha Vuorinen,Tuomas Kyrö. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Top 3 Pornotähdet-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaJuha Vuorinen,Tuomas Kyrö
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789179917005