Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Kepulia peliä yhteisillä rahoilla. Kertomus siitä, kuinka keskustapuolueen nuorisojärjestön ”kristillis-siveelliseltä pohjalta ja rikollisuuden torjumiseksi“ perustama säätiö päätyi itse tuomiolle. 60-luvun rakennemuutos synnytti tarpeen rakentaa nuorille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja mutta se johti poliittisiin skandaaleihin, korruptioon, rikoshyötyyn ja vankeustuomioihin. Säätiötä ovat johtaneet muun muassa ministereiksi nousseet Matti Vanhanen ja Antti Kaikkonen sekä etsintäkuulutettuna maailmalla piileksinyt Perttu Nousiainen. Suhteet suurten rakennusliikkeiden kanssa loivat verkoston, jossa toimintaa edistettiin erilaisin ”lautakasoin”, alennuksin ja laskuttomin remontein. Säätiön johto hyödynsi varoja oman vaalimenestyksensä rahoittamiseen sekä yksityisen omaisuutensa kartuttamiseen. Loistonsa päivistä Nuorisosäätiö on kutistunut puoleen, yleishyödyllinen status on mennyt, halpakorkoiset valtion lainat on irtisanottu ja asuminen edullisissa säätiön asunnoissa on enää muisto vain. Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö on – lauta- ynnä muine rytökasoineen – ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys viime vuosien rikosuutisten vakioaiheista: kepulaisesta rahasta, ahneudesta ja omanvoitonpyynnistä. Jäljellä on vielä pesänsiivous rikoksista ja niiden aiheuttamista miljoonatappioista. Ari Korvola (s. 1953) tuli tunnetuksi ärhäkkänä ja uudenlaisia kerrontakeinoja käyttävänä ajankohtaistoimittajana ja tutkivana journalistina.
Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Ari Korvola. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaAri Korvola
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523826656