Siirry suoraan sisältöön
Vihreä kultakausi 1973-2008 äänikirjan kansikuva
✓ 50 PÄIVÄN ILMAINEN KOKEILUJAKSO

Vihreä kultakausi 1973-2008 äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti

Kirjoittanut: Jyrki Kettunen,Pekka Kauppi
🎧 Äänikirjan kesto:
Non-Fiction
Kuuntele ilmaiseksi! →

Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.

Kirjan kuvaus

Vihreä kultakausi avaa näkymän Suomen metsäteollisuuden huippuvuosiin. Puunjalostuksen alalla nimenomaan paperiteollisuus siivitti 1960-luvulta lähtien suomalaisen yhteiskunnan ennennäkemättömään hyvinvointiin niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisestikin. Tuolloin alkoi painopaperien tarpeen räjähdysmäinen kasvu, kirjapainojen teknologia muuttui, ja tähän muutokseen suomalaisyrityksissä menestyksekkäästi tartuttiin. Varsin lyhyessä ajassa täkäläiset paperintoimittajat saavuttivat markkina- ja teknologiahegemonian samalla, kun Suomen metsävarat onnistuttiin kasvattamaan ennätyksellisen suuriksi. Täten taattiin raaka-aineen saatavuus unohtamatta luontoarvoja myös talousmetsissä. Hyvinvointi synnytti luonnonsuojelulle sekä kysynnän että tarjonnan. Kultakauden jälkeen ollaan tilanteessa, jossa on arvioitava uudelleen metsäalan mahdollisuudet, tavoitteet ja rakenteet. Siihen meillä on hyvät edellytykset. Vihreä kultakausi on kiehtova kokonaisesitys maamme kohtalonyhteydestä runsaisiin luonnonvaroihimme ja niiden tarkoituksenmukaisesta hyödyntämisestä.

Vihreä kultakausi 1973-2008 on Non-Fiction-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Jyrki Kettunen,Pekka Kauppi. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Toimituksen arvio kirjasta

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.

Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.

Aloita Vihreä kultakausi 1973-2008-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!

✓
50 päivän ilmainen kokeilu
✓
Ei sitoutumisaikaa
✓
Peruutus milloin tahansa
Kuuntele ilmaiseksi! →

Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa

Kirjan tiedot

  • Kategoria
  • Kirjailija
    Jyrki Kettunen,Pekka Kauppi
  • Kustantaja
  • Pituus
  • ISBN
    9789523634596