Muutakin kuin numeroita: Vanhenemisen taidosta äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Jonnekin 60. ikävuoden ympärille sijoittuvat vuodet, jolloin oma vanheneminen nousee uudella tavoin mieleen, vaikka itseään ei osakaan mieltää vielä vanhaksi. Ne ovat monelle muutoksen aikaa, jolloin oman elämän kokemuksia ja valintoja arvioidaan uudelleen. Kaija Maria ja Lari Junkkarin teos on ajatuksia herättävä, elämänmakuinen matka noihin muutoksen vuosiin. Vanheta voi monella tavalla, mutta joka väittää, että ikä on vain numeroita, on väärässä. Jotakin tärkeää jää silloin oivaltamatta, sillä ymmärrys elämän rajallisuudesta ja rikkaudesta kutsuu meitä tarkastelemaan menneisyyttämme ja elämämme suuntaa nyt ja tulevaisuudessa. Elämänpolkumme, pelkomme ja toiveemme, mutta myös ympäröivän kulttuurin käsitykset ja sukupolvemme kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka kohtaamme oman vanhenemisemme. Kaija Maria ja Lari Junkkari ovat tunnettuja kouluttajia, luennoitsijoita ja kirjailijoita. He ovat työskennelleet terapian ja työnohjauksen alueilla. He ovat kirjoittaneet yhdessä ja erikseen useita suosittuja teoksia mm. elämänkaareen ja ihmissuhteisiin liittyvistä kysymyksistä.
Muutakin kuin numeroita: Vanhenemisen taidosta on Personal Development-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Junkkari Kaija,Junkkari Lari. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Muutakin kuin numeroita: Vanhenemisen taidosta-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaJunkkari Kaija,Junkkari Lari
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789522887702