Radikaali unelma: Näin johdat muutoksen äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Jos muutos ei ole radikaali, miksi vaivautua ollenkaan? Tahdotko sinä muuttaa oman työsi, asenteesi tai koko elämäsi? Lähde mukaan, jos uskallat! Kati Huovinmaan Radikaali unelma murtaa rohkeasti työmaailman myyttejä ja puhaltaa siihen uutta eloa. Johtajuutta ja sen eri ilmiöitä käsittelevässä tietokirjassa radikaalius nähdään vahvan myönteisenä ja eteenpäin vievänä voimana: se lietsoo johtajia onnistumaan ja valaa uskoa yrittäjyydestä haaveileville. Kannustusta saavat kaikki muutoksista kiinnostuneet - niin yksilöt kuin yhteisötkin. Lukuisten esimerkkien, toimintaohjeiden ja alan ammattilaisten haastatteluiden myötä käydään läpi, miten työtä helpottavat ja selkeyttävät muutokset toteutetaan perinpohjaisesti, eikä vain pintaa raapaisten. Taide- ja kulttuurialalla monipuolisen uran tehnyt Kati Huovinmaa on itse aito esimerkki radikaalista muutoksesta. Hän irtisanoutui museonjohtajan virastaan ja toimii nykyisin johtamisen ja mentoroinnin kysyttynä ammattilaisena, joka järisyttää tuttuja toimintatapoja raikkaan ennakkoluulottomalla otteella.
Radikaali unelma: Näin johdat muutoksen on Personal Development-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Kati Huovinmaa. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Radikaali unelma: Näin johdat muutoksen-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaKati Huovinmaa
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789522609663