Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Kuuma, romanttinen herkku Bridgerton-faneille aloittaa 1800-luvun Lontooseen sijoittuvan sarjan uudelta kotimaiselta viihdetähdeltä. Lady Josephina käyttää aikansa hyväntekeväisyyteen. Miehille hänellä ei riitä kärsivällisyyttä. Kesken tanssiaisten komea ja teräväkielinen seurapiirikeikari Lordi D loukkaa Josephinaa julkisesti. Siitä käynnistyy juonittelujen ketju, jonka seurauksena lordi ja Josephina alkavat teeskennellä seurustelevansa. Lordi D ei ole sitä miltä päällepäin näyttää, ja pian älykäs ja rohkea Josephina on päässyt perille hänen salaisuudestaan – ainakin yhdestä niistä. Lordi puolestaan huomaa, ettei saa Josephinaa mielestään. Saattaako yhteinen juoni parin toistensa syliin?
Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia on Romance-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Satu Tähtinen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaSatu Tähtinen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789511482574